torstai 22. lokakuuta 2015

Kaksi kantaa sopeutukseen ja kolmas linja

Ykkösaamussa 23.10.2015 oli mielenkiintoinen kaksikko. Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen ja hyvinvointisosiologian professori Juho Saari puhuivat maan tilanteesta. Toimittaja kyseli säästötalkoiden kohdstumisesta pienituloisiin.


Sipilän logiikka


Pursiainen esitti tapansa mukaan rämäkästi, että talkoot on väärä sana ja sanasta pitäisi luopua. Verotus on tapissa. Maamme ongelmat ovat laajalle väestönosalle maksetuissa tuissa, joihin ei nykyisessä mitassa riitä rahaa. Ongelmat eivät ole rikkaiden päässä, koska he eivät niitä tukia saa. Kansaa turhaan harhautetaan puheella ”talkoista”, koska hallitus haluaa tehdä päätöksiä siellä, missä ongelmat ovat.

Purisainen on ainakin selkeä. Ei talkoita - köyhä pärjätköön itse. Nimittäin sitähän talkoot ovat: autetaan naapuria. Pursiainen esittää suorasukaisesti, ettei kannata puhua talkoista, kun köyhän katto vuotaa. Mitäpä se rikkaalle kuuluu.

Huomasin, että hän ei puhuessaan ajatellut tätä semantiikkaa, vaan halusi luonnehtia jotain ainakin hallituksessa järkeväksi miellettyä asiaa.

Sipilän ajatus kauneimmillaan menee niin, että toimilla parannetaan työllisyyttä ja parhaimmillaan kärsimys on väliaikainen. Talouden nousu toisi mahdollisuuden taas jakaa hyvinvointia. Pursiainen myönsi, että on aivan toinen kysymys, tapahtuuko sitten näin.


Pohja vuotaa leipäjonoon


Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari muistutti, että Suomessa 2/3 ei pidä leikkauksia reiluina ja on olemassa osa, jonka luottamus viranomaisiin ja hallitukseen on todella heikko, tutkimusten mukaan kehitysmaatasolla. Kyse on viheliäisestä ongelmasta. Suomalainen yhteiskunta on todella ankara kaikkein heikoimmille. Asumiskustannuksiin - vuokralaisiin - tehtävät päätökset iskevät juuri tähän väestönosaan, ihmisiin, jotka ovat leipäjonoissa. Ensimmäisenä pitäisi tilkitä tämä pohja, joka vuotaa pahiten.



Juho Saaren teesit esiteltiin jo reilu vuosi sitten Helsingin Sanomissa. "Kun tällaiseen operaatioon lähdetään, ei pidä miettiä erikseen ylivelkaantuneita, alkoholisteja, asunnottomia ja työttömiä." Suomessa on kyllä monenlaisia palveluita ja tukia putoamisvaarassa oleville. Ne eivät toimi kuten pitäisi. Palvelut on viritetty liian hienostuneiksi.

"Meillä on menty liian pitkälle siinä, että on luotu kaikenlaisia erityispalveluita ja niitä varten omat erikoistuneet ammattiryhmät. Yhtä ihmistä saattaa kohdata psykologi, psykiatri, sosiaalityöntekijä, joku elintapaterapeutti ja niin edelleen."

"Vaikeimmassa asemassa olevien ongelmia ei voida ratkaista 45 minuutin vastaanottoajoilla kolmen viikon välein. He tarvitsisivat sitä, että joku kulkisi heidän rinnallaan koko palvelujärjestelmän lävitse."

Saaren mielestä asialla on kiire.

"Jos hyvinvointivaltio tuhoutuu, se tuhoutuu siksi, että ihmiset menettävät siihen uskonsa. Silloin ihmiset lähtevät rakentamaan omia ratkaisujaan, ammattiliitot omiaan, yksityistä terveydenhuoltoa, täydentäviä eläkejärjestelyitä."

Insinööriajattelu on helppoa. Sopimusten yleissitovuuden poistaminen tuo halvempaa työtä ja työttömyys kustannuseränä poistuu. Saari on nykyajan Pekka Kuusi, joka haluaa pitää heikoimmista huolta ja on huomannut suomalaisen sosiaalibyrokratian tavattoman monimutkaisena. Vaikka hän ei sitä selvästi sano, se on sekä tehoton että kallis.


Välttämätön säästökohde


Kyllä ne rahat sosiaali- ja terveyspuolelta on pakko ottaa. Tehostaminen helposti tyssää EK:n ja ammattiyhdistysten edunvalvontaan tai aluepolitiikkaan, joten pakkoleikkaukset jäävät ainoaksi nopeaksi tieksi. Mikä taas tulee pitemmän päälle kalliiksi. 

Muistan, miten vuonna 1993 sain Ratakadulla kuulla ennusteen kouluihin, lasten- ja nuorten psykiatriaan ja pitkiin terapioihin tehtyjen lama-ajan leikkausten vaikutuksesta seuraavalla vuosikymmenellä. Laskimme, että insinööriajattelijoiden "medikalisaatio" tulee jumalattoman kalliiksi nuorille ja sen kautta yhteiskunnalle. Ja niin on tullut, kouluampumisineen, syrjäytymisineen, työkyvyyttömyyksineen. Nettotappio.


Miksi jotain pitää tehdä - ja olisiko se tehostamista?





Koko Suomen vuosimenoista sosiaali- ja terveysmenot ovat lähes puolet. Siinä, missä koko sisäasiainministeriön hallinnonala poliiseineen ja rajavartijoineen saa vaivaisen yhden miljardin (ja on poliisitoimen ja Puolustusvoimien lisäksi ainoa, joka on toteuttanut vaaditut sopeuttamiset), sosiaali- ja terveysministeriö käyttää 11,5 ‒ 12 miljardia Kelan, Valviran, THL:n, STUK:n, Fimean jne välityksellä. Tämä osa sotesta on vain valtion hallinnonalan kuluja. Koko valtiomme vuosibudjetti on vain n. 53 miljardia ja siitäkin joka vuosi kymppi on velkaa.

Valtiolla on tuloja, mutta ne eivät riitä menojen kattamiseen. Jos riittäisivät, velkaa ei otettaisi.

Kuntien pelkät terveysmenot ovat 19 ‒ 20 miljardia joka vuosi. Sote-menoihin menevä prosentti kunnilla vaihtelee, mutta se voi olla yli puolet kaikista verotuloista Tehostaminen on välttämätöntä - mutta sen ei tarvitsisi olla raakoja suunnittelemattomia pitkän aikavälin nettotappion tuottavia nipsaisuja vaan poliitisen yhteissuunnittelun tulos.

Tämä ei ehkä onnistu edunvalvontajärjestöjen ohi - eikä myöskään oppositiopoliitikkojen toimin, sen verran he miettivät äänestäjiään. Nyt vallassa olevat taas eivät petä omia äänestäjiään vaan jyräävät omaa agendaansa. Mutta yhteisöllinen suunnittelu puuttuu.

Hyvinvointivaltio on pelastettavissa tehostamalla. Sen tuhoaminen aloitettiin surkealla matematiikalla ja johtamisella jo vuosia sitten ja Kataisen sateenkaarihallitus oli seitsemän vuoden kammottava virhe. Mutta tilalle tuli vaarallisia ilmiöitä, muiden muassa Sipilän perehtymättömyys ja omasta ajattelusta poikkeavien asiantuntijalausuntojen ohittaminen sekä Stubbin valtiovarainministeriön häikäilemätön edunvalvontatoiminta verovälttelyn lisäämiseksi.


Tutkijat eivät kyenneet selvittämään sote-rahavirtoja



THL:n tutkijat Timo T. Seppälä ja Markku Pekurinen selvittivät sosiaali- ja terveyshuollon rahavirtoja. Johtopäätökset olivat karut. Ensinnäkin, järjestelmä oli niin monimutkainen, että tehtävä epäonnistui pohjatietojen puuttuessa. Koko järjestelmä on vaikeasti hallittava musta aukko, jossa on opittu reilusti rahastamaan ja salaamaan joka portaassa:

Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä on hyvin monimutkainen ja paikoin vaikeasti hahmotettavissa. Rahoittajatahojen runsas määrä ja lukuisat reitit, joiden kautta koko järjestelmään käytettävissä oleva rahamäärä kanavoituu palvelujen tuottajille, tekee rahoitusjärjestelmän vaikeasti hallittavaksi ja ohjattavaksi. Monimutkainen ja paloittain rakentunut rahoitusjärjestelmä luo sekä palvelujen järjestäjille että tuottajille monin paikoin yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimoinnin suhteen epäsuotuisia kannusteita optimoida toimintaansa tavalla, joka heikentää palvelu- ja rahoitusjärjestelmästä saatavaa kokonaisetua. Rahoitusjärjestelmän selkeyttäminen helpottaisi kannustimien olemassa olon läpinäkyvyyttä sekä hallintaa ja yksinkertaistaminen loisi tälle mahdollisuuden. Rahoitusjärjestelmää virtaviivaistamalla on todennäköisesti mahdollisuus parantaa merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaistaloudellista tehokkuutta.


Rahoitusjärjestelmän hallittavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi tarvitaan selvästi nykyistä yksityiskohtaisempaa tietoa sekä koko sosiaali- ja terveydenhuollon että yksittäisten palvelukokonaisuuksien rahoituksesta. On vaikea suunnitella sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistamista jos olennaisia pohjatietoja nykyisen rahoitusjärjestelmän rahavirroista puuttuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti