torstai 30. heinäkuuta 2015

Maahanmuuttajia, keskustelua ja politiikkaa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vetosi suomalaisiin, että me hyväksyisimme toinen toisemme. Hän painotti myös kiihkottoman keskustelun tärkeyttä. Valtakunnan arvovaltaisimmasta mutta vallattomimmasta poliitikosta ja unilukkarista on tullut kiihkeän Suomi-nimisen keskustelupalstan harmaantuva moderaattori.

Kiihkottomaan keskusteluun kykenevät ilmeisesti etupäässä ulkosuomalaiset, jotka ovat riittävän etäällä täältä ja jotka eivät ole jymähtäneet kansallisromanttiseen historiakäsitykseen homogeenisesta Jumalan valitusta kansasta, ylivertaisista suomalaisista rotuvalioista, sen kummemmin kuin olisivat suvaitsevaisia etupäässä konformismin vuoksi, siksi että se on muotia. Äärimmäinen kontrasti vihan ja pelon ja toisaalta täydellisen tyhjyyden välillä syntyy, kun kansallissosialisteihin kallellaan oleva hurmoshenkinen kansanedustaja kutsuu Facebookissa jihadiin, taisteluun monikulttuurisuutta vastaan, ja Stubb kuittaa asian uudella latteudeksi kuluneella piipityksellä: ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.”

Kun minä joskus kuolen, kuolen nauruun. Siis jos olen silloin tässä maassa. Olen harkinnut ryhtyä (jo toisen kerran) maahanmuuttajaksi, vaikkakaan en pakolaiseksi.

Atlantalainen professori Marko Maunula antaa suomalaisille viestin selkeällä kielellä, joka Suomessa asuvalta olisi hyvin rohkeata: ”Olen kolmen puoliksi afroamerikkalaisen pojan isä. Seitsemän vuotta olin entisen naapurustoni ainoa valkoinen asukas - - monet sen (monikulttuurisuuden) kannattajista vaikuttavat myös tukevan pysyvien rinnakkaiskulttuurien systeemiä, hyvää tarkoittavaa mutta integraatiota silti jarruttavaa kulttuurin itseisarvoista palvontaa. En voisi elää kulttuurisesti uskomattoman rikasta ja antoisaa elämääni ilman radikaalia integraatiota, jonka oleellinen osa on oman – ja muiden – kulttuurin kriittinen tarkastelu ja niiden kielteisten piirteiden hylkääminen.
Pelkään, että multikulturalismi tekee enemmän vahinkoa kuin hyvää. Tulokkaiden kulttuurien tukeminen, uudessa maassa ja kulttuuriympäristössä, hidastaa sopeutumista ja integraatiota. Hyvää tarkoittavat yritykset auttaa tulijoita pitämään kiinni omista tavoistaan ja perinteistään pitää yllä aitoja tulokkaiden ja kantaväestön välillä.”

Järkevän kirjoituksen kommenttiosiossa on kiittävä mutta hämmästynyt sävy. Miten professori ja SK uskaltaa juuri nyt. Itse mietin, että juuri noinhan se asia on. Ihmiset ovat ihmisiä. Jos heidät kääntäisi nurin kuin rukkasen, kaikki näyttäisivätkin samalta. Siinä kaikki. Ei muuta kuin kädestä päivää ja yhdessä hommiin.

En silti usko, että maahanmuuttokeskustelua Suomessa voi aloittaa puhtaalta pöydältä enää koskaan. Leimakirves on heilunut kauan. Keskustelu jakautui hyvin varhain "hyväksyttyyn debattiin" ja "kiellettyyn debattiin" ja suurelta osin maahanmuuton ongelmat joutuivat "kielletyn debatin" puolelle.

Kielletyn debatin saivat aikaan niin sanotut hyvät ihmiset, jotka ovat yleensä varsin keskiluokkaisia eikä heillä ole maahanmuuttajia todellisina sydänystävinä. Keskimäärin näin. Heille on ollut hämmentävä yllätys, että julkisuustempun tehnyt fasisti Olli Immonen on naimisissa maahanmuuttajan kanssa ja että vaimo on kuulunut myös Vihreisiin.

Mielikuvat yhdistyneenä arroganssiin ovat myrkkyä. Eivät maahanmuuttajat ole mitään Jeesuksesta seuraavia a priori. Eivät edes pakolaiset. Pakenemaan voi joutua niin hyvä kuin pahakin ihminen. Ensimmäiset Somaliasta junalla tulleet miehet olivat diktaattori Siad Barren lähimpiä. He tunnustivatkin sen vuosien jälkeen. Eihän heillä olisi ollut mitään asiaa Mogadishun lentokentälle niin kauan kuin Barre oli vallassa ja hallitsi lentokenttää. Jokainen, jonka älykkyysosamäärä oli suurempi kuin keskimääräisen yliopistofuksin – tai Helsingin Sanomien päätoimittajan, tajusi sen heti mutta ihmisen tunnetta ei voita mikään. Jos järki ja tunne ovat vastakkain, tunne voittaa aina. Se on söpöä.

Maasta tuli ajan mittaan eri heimojen pakolaisia, ja sekä Suomen että heidän kunniakseen on sanottava, että mitään epäsopua tai sisällissotaa eri heimot eivät tuoneet mukanaan. Ympäristöllä ja olosuhteilla on vaikutusta. Jos vielä saisimme suomalaiset työllistämään enemmän maahanmuuttajia (se on todella vaikeaa) tai työllä olisi ylipäänsä kysyntää, meillä ei olisi pian yhtään oikeistopopulistia tässä maassa. Joku yksinäinen pekkasiitoin kymmenen kolkkapojan kanssa korkeintaan Tom of Finland –vaatteissaan.

Eräs kaupungin virkamies kertoi, että totuuden kieltäminen sai aikaan sen, että vallitsee luottamuspula ja tätä tuskin enää korjataan. Esimerkiksi Helsingin kaupunki kiisti vuosien ajan kaksoisstandardin olemassa olon työhönotossa. Valehdeltiin useamman vuoden ajan samalla, kun aiheesta rummutettiin eri foorumeilla ja sisäpiirin – siis kaupungin työntekijöiden - kautta välitettiin tietoja olemassa olevasta sopeuttamiseen liittyvästä ohituskaistasta kesätöihin ja leireille mutta kaupungin poliittinen johto kiisti kategorisesti. Kerran menetettyä luottamusta on äärimmäisen vaikea palauttaa ja olisi ollut parempi olla avoin ja perustella, miksi toimitaan, kuten toimitaan. Asiasta on esimerkiksi ollut selkeitä hyötyjä (kotouttaminen, integroiminen).

Tämä ystäväni kuuluu Vihreisiin. Mutta julkisuudessa tai somessa hän ei milloinkaan puhuisi näin. Maahanmuuttokielestä julkisuudessa tuli jonkinlainen uuskieli. Toimittajat oppivat nopeasti, miten tietyistä asioista kirjoitettiin kieli keskellä suuta. He tosin myönsivät sen jo 1990-luvulla ja miettivät, mihin asia pitemmän päälle tulee johtamaan. Tabukoodia perusteltiin sillä, että tarkoitus on hyvä: se vähentää rasismia. Perustelu oli järjetön mutta tuttu. Aikanaan ”neuvostovihamielisyyttä” estettiin samalla tavoin. Mutta kansa riekkui nurkissa ja oli tietävinään.

Samaa kertovat maahanmuuttokriitikot. Kun kriitikot nostivat esille sosiaalisista ongelmista kertovia tilastoja, kieltäydyttiin keskustelemasta ja vähäteltiin ongelmaa. Toisaalta perussuomalaiset ovat selvästi olleet kytkemässä keskustelua monikulttuurisuudesta liki yksinomaan maahanmuuton ongelmiin. Erityisesti Halla-Aho on profiloitunut tässä.

Politiikan tutkija Mari K. Niemen mukaan Suomessa on enemmän tabuja ja vähemmän maahanmuuttajia kuin vaikkapa Britanniassa. Helposti aletaan väitellä siitä, saako Suomessa ylipäätään olla ulkomaalaisia, vaikka rakentavampaa olisi keskustella tarkkaan rajatuista ongelmista.
Esimerkiksi monikulttuurisuuteen eli erilaisten kulttuuristen ja etnisten ryhmien rinnakkaineloon voi suhtautua perustellusti usealla eri tavalla. Kaikissa Euroopan maissa monikulttuurisuus on todellisuutta, mutta tuskin missään se sujuu täysin ongelmitta.

Tutkija Niemi asuu Britanniassa ja on etääntynyt, näkee hiukan paremmin: ”Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten paljon muualta tulevien on sopeuduttava uuteen kotimaahansa ja miten paljon uuden kotimaan on sopeuduttava heihin.

Aihe on monimutkainen ja tärkeä. Ilman tabuja ja ilman rasismia siitä olisi mahdollista saada aikaan rikas ja antoisa yhteiskunnallinen keskustelu.”

Mistä ongelmista sitten olisi haluttu keskustella?

Persuystäväni mukaan yksi kestoitku Internetin keskustelupalstoilla olivat sosiaalitoimen käytänteet. Ne eivät ole yhtenäisiä. On olemassa harkinnanvarainen toimeentulotuki. Tämän asian kimpussa maahanmuuttokriitikot olivat takavuosina usein. He halusivat tietää, mitä harkinnanvarainen todellisuudessa piti sisällään ja mitä siihen on mahdollista sovittaa. Julkiset lausunnot eivät taaskaan herättäneet luottamusta. Kun joissakin kunnissa kerrottiin totuus, sekään ei herättänyt luottamusta, koska toimintoja kuitattiin ”yksittäistapauksina”.

Maahanmuuttokriitikoiden mukaan paljon saataisiin aikaan jo sillä, että sosiaali- ja terveystoimen asiakkaita kohdeltaisiin yhdenveroisesti ja mutta ennen kaikkea heidän näkemyksensä siitä, että kansalaiskeskustelu aiheesta on torjuttu, pitäisi varmaan ottaa vakavasti. Eri asia on, onko se torjuttu muualla kuin perinteisessä mediassa. Keskustelupalstoilla riehuvat Immosen tukijoukot. Kun
Immos-kohu oli kuumimmillaan ja Kansalaistorilla oli mielenosoitus, Suomen Sisuun liittyi komppanian verran lisäväkeä päivässä.

On toki huomattava, että pelkkä keskustelukulttuurin puute ei voi olla syynä oikeistopopulismin nousuun eikä se olekaan. Ilmiö on yleiseurooppalainen ja siihen on paljonkin syitä. Syvällisin syy on ehkä se, että länsimainen kulttuuri on muuttunut sivilisaatioksi ja se merkitsee väistämättä passiivista kulttuurin hedelmistä nauttimista ponnistelun sijasta ja luonnollisesti hidasta kulttuurin kuolemaa. Lapsia syntyy kantaväestölle vähän. Ikärakenne muuttuu. Nuoret ja toimeliaat nousevat muualla, ja he tietenkin tulevat tänne ja syrjäyttävät vanhan, vaikka jymähtänyt kulttuuri yrittää parhaansa mukaan estää. Prosessi on pitkä mutta varma. Äärioikeistolaiset visionäärit taistelevat omasta mielestään elintilasta, lebenraumista. Tällainen prosessi on käynnissä myös Venäjällä. 80% venäläisistä on nationalistisempia kuin Vladimir Putin, ainakin kirjailija Vladimir Jerofejevin mukaan.

Kutsuin Olli Immosta eräässä Facebook-keskustelussa jihadistiksi. Keskiaikaisissa asemissa pysyvät parrakkaat miehet jossakin kaukana - ja täälläkin - pelkäävät meidän tapojamme, laulujamme ja televisio-ohjelmiamme ja ovat valmiit tappamaan pitääkseen länsimaisen turmeluksen loitolla. Paljon on yhteistä näillä. Vaikka Olli Immonen sanoutuikin irti väkivallasta, Suomen Vastarintaliikkeessä takuulla on myös väkivaltaa ihannoivia.

Terveintä olisi käsittää, että kaikki on metamorfoosia ja transformaatiota. Baltit, germaanit,  slaavit ja suomensukuiset naivat näillä rannoilla ja syntyi Suomen kansa, 1800-luvulla syntyi kansallisromantikkojen toimesta suomalaisuus, sitten itsenäisyys, johon oikeus piti lunastaa maailmanpolitiikan alttarilla 1939 ‒ 1940, mahdollisesti toisen kerran kesällä 1944. Mutta ei ihmiskunnan vuorovaikutus ja Suomen kehitys siihen lopu. Suomalaisuus jatkuu toisin muodoin. Odotan näkeväni meillä maahanmuuttotaustaisen presidentin tai Puolustusvoimien komentajan vielä. PV:n komentajan (tai ainakin kenraalin ehkä näenkin), koska heitä ei valita kansanäänestyksellä mutta presidentti jää lapsilleni. Voisiko hän olla nainen?

Mikään ei tietenkään takaa, että hän olisi suvaitsevainen sellainen. Ihmiset ovat ihmisiä. Samanlaisia. Tämän ja vain puhtaasti tämän yksinkertaisen asian ymmärtäminen on tärkeää.

Snobit koulutetut ystäväni toisinaan lämmetessään manaavat persuja sivistymättömiksi tomppeleiksi ja painottavat, miten koulutetut ovat fiksumpia kuin lähiöbaarien paskasakki. Jälleen yksi porukka kieltää ihmisarvon ja taas joku on parempi ihminen kuin toinen. Pitäisi rittää, että on eri mielipide. Suomessa yleensä on vain yksi totuus, ja sitten on se vastakkainen mielipide. Nämä vuorottelevat siitä, kumpi on keulilla, ja vaihto tehdään vaaleissa.

Mielenosoituksiin menee se, joka joutui mielipiteen varaan toisen hallitessa vuorollaan totuutta. Yleensä neljä vuotta kerrallaan, pienen maan demokratiassa.

Rienaavin terveisin,


Apina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti