maanantai 6. heinäkuuta 2015

Antiikin traaginen sankari ja joustamaton euro

Olympoksen jumalat muistuttivat ihmisiä. He rakastivat, vihasivat ja kadehtivat. Syrjäsilmällä he seurasivat kuolevaisten ja suosikkiensa elämää.

Traagisella sankarilla on jokin heikkous, luonteenpiirre, joka vaikuttaa kohtaloon. Oidipuksella se oli äkkipikaisuus, Medeialla ylpeys ja mustasukkaisuus. Nämä ovat vain ominaisuuksia, mausteita. Kun jumalat - olivat ne sitten rahatalouden ahneita ja mustasukkaisia jumalia tai Olympoksen jumalia - ovat määränneet kohtalon merkin tragedian sankarin otsaan, ne viihdyttävät itseään katsellessaan uhrinsa rimpuilua. Mykät jumalat seuraavat, miten sankari vaistoaa kohtalonsa ja yrittää viimeiseen asti taistella sitä vastaan, mutta usein juuri yrittämällä välttää kohtalonsa sankari aiheuttaa sen.

Kuoro laulaa ja myötäelää. Yleisö ymmärtää ihmisyyden ja puhdistautuu.

Kuka tahansa voi velkaantua. Kuka tahansa voi joutua kierteeseen.

Hyväksyessään Kreikan (periaatteessa myös Italian ja Espanjan kohdalla sama) euroon EU-maat eivät noudattaneet omia sääntöjään; EU rikkoi Lissabonin sopimusta.

Ahneet ja idealismin sokaisemat Jumalat rikkoivat ensin.

Kreikka toimi omista lähtökohdistaan oikein ja sillä ainoalla tavalla, mikä oli mahdollista. Joustamaton yhteisvaluuttakokeilu ei onnistu kuin sosioekonomisesti samankaltaisilla alueilla. Jos 5,9 markkaa oli viisitoista vuotta sitten yksi euro, mikä suhde euroon oli Kreikan drakmalla? Miten yleiseurooppalainen elintaso ja kaikkien kulutustavaroiden hintojen nousu kompensoitiin? Velaksi tietenkin, yksityisten velalla ja valtion velalla. Palkat ja edut oli pakko nostaa. Tämä on ollut tyypillistä eurokehitystä muuallakin, mutta millään muulla euromaalla lähtötaso ei ollut yhtä matala.

Mitä eurossa oikein tapahtuu? Olemmehan me nähneet omalta kohdaltamme. Miksi Ruotsissa sama Yhdysvalloista tuotu luksusmoottoripyörä maksaa tullattuna ja avaimet käteen annettuna kruunuissa 26 500 euroa ja meillä Suomessa maahantuojalla euroina 98 000 euroa? Suomessa tutkitaan aina maitopurkin hintaa, kun pitäisi tutkia ostovoimaa suhteessa kaikkeen muuhun yleistavaraan ja kulutustavaraan. EU on pitänyt ruoan hinnan kohtuullisena Suomessa. Tämä voidaan aina osoittaa "Pravdassa" eurokriittisyyden vähentämiseksi. Samoin vesi, sähkö ja moni tärkeä asia on verraten huokeata Suomessa. Samalla voimme kehuta, miten palkkataso on noussut. Nyt sanotaan, että liikaakin.

Mietitäänpä elämää "maitopurkin ulkopuolelta". Osta kunnon jääkiekkomaila ja kohtuulliset peliluistimet. 160 + 400 = 3360 markkaa. Olisitko maksanut lapsesi luistimista ja mailasta tuon hinnan 15 vuotta sitten? Olisitko ostanut 600 markan pelihanskat? Nousiko sinun palkkasi niin paljon? Valmistusmaasta Vietnamissa sama maila lähtee maailmalle hintaan 17 euroa. Mitä sille tapahtuu kontissa? Me pidämme tällaista jokapäiväisenä. Koska euro.

Osta kiinalainen vihellyspilli. 3D-kopsu, hinta lähtömaassa 45 senttiä, kaupassamme 5,99 euroa. Olisitko maksanut siitä 35,94 markkaa?

Palkat todella nousivat, mutta palkoissa markat eivät kuitenkaan muuttuneet euroiksi yksi yhteen. Joillakin muuttuivat. Sillä pienellä kärjellä. Voihan olla, että kyse ei ole eurosta, vaan kilpailun puutteesta, ahneudesta, veroista, suomalaisten mestarillisesta tavasta hinnoitella itsensä ulos kaikilta muilta paitsi pieniltä hikisiltä Suomen markkinoilta. Kasvu oli pyhä asia mutta siihen liittyi myös ahneus. Kun kaikkien väliportaidenkin piti saada vähintään se 50 pinnaa.

Miksi edes epäillä eurokykentää? Koska sama tapahtui muuallakin.

Miten ihmeessä Kreikka olisi systeemissä voinut selvitä muutoin kuin velaksi? Kulutus ja kasvu on sisäänrakennettu vaatimus Euroopan unionissa, jossa kaikki oikea raha menee aika pienelle kärjelle. Kreikan ongelmissa kyse ei ollut pelkästään siitä, että veturinkuljettaja sai jonkun ylimääräisen lisän tai että joku ei maksanut kiinteistöveroa vaan jätti yläkerran rakentamatta, "jotta rakennus on vielä kesken". Nämä ovat niitä kreikkalaisuuksia, joita Suomessa kauhistellaan ja joita kansa pitää Kreikan romahduksen syinä.

Joustamaton valuutta oli ongelma. Siitä voi tulla meidänkin ongelmamme.

Kreikkaa johtaa todellisuudessa vain pari kilpailevaa sukua. Papandreout ja Karamanlisit. Helkkari, siellähän pääministeriys meni suvussa kuin joku keisarius. Ei Kreikka ole mikään sellainen demokratia kuin me täällä Skandinaviassa koemme demokratiat. Kreikka on Kreikka. Demokratia on perseestä, sanoi Platon, sen jälkeen kun Sokrates oli tuomittu demokraattisessa vaalissa kuolemaan.

En muuten hetkeäkään luule, että joku Tsipras oikeasti olisi Kreikan johdossa – hän on vain mandaatilla. Hänkin on bulvaani.

Pinnan alla Kreikka on lähempänä Venäjää kuin Euroopan unionia.

Parasta, mitä Kreikka voi tehdä, on lopettaa letkun päässä kituminen, ottaa oma valuutta ja laittaa se kellumaan. Kyllä se siitä johonkin asettuu. Elintaso laskee ja palkat, mutta yhteiskunta pystytään hoitamaan ja ajan kanssa menee paremmin. Mutta aikooko se tehdä niin? Ovatko kreikkalaiset valmiita huimaan elintason laskuun, sillä mikä taho lainaisi lisää maalle, joka ilmoittaa, ettei aio maksaa lainojaan takaisin?

Kreikalle se olisi paras ratkaisu. Jos Kreikan olisi sallittu palata kansalliseen valuuttaan 2011, sen oma raha olisi devalvoitunut ja maa olisi jo pitkään ollut kasvu-uralla. Näin kirjoitti kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.

Kymmenen vuotta ja huomaisimme, ettei se murhenäytelmä ollutkaan. Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei kirjoittaisi Kreikasta näitä taivasteluja. Olisimme hiljaa kuin islantilaisten suhteen, joista kiljuttiin joku vuosi sitten, kun maa oli niin hunningolla, että päästi pankkinsa konkurssiin eikä pelastanutkaan niitä veronmaksajien rahoilla, kuten Suomessa tehtiin. Ja Islanti nousi. Siellä menee hyvin.

Mutta mitä tragedian sankari nyt tekee? Se kieltäytyy uusista lainapaketeista, koska ne edellyttävät ulkoapäin käskettyjä muutoksia. Se näkee pankkimaailman pirunloukun ja mihin astui. Ylpeys ei anna periksi. Kun pankit sulkeutuvat, palkkoja ei makseta, yhteiskuntarauha menee. Kuka lainaa Kreikalle ja mitä palveluksia vastaan? Venäjäkö?

Kreikka on joko tuhon tai toivon kurssilla. Eikä se muuta voi.


Jälkikirjoitus (tai kysymys):


Esko Aho lupasi 1990-luvulla, että pankkituki maksetaan takaisin. Joko alkaisi olla aika?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti