tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kuka maksaa Ukrainassa palkan?

Poliittisesti orientoituneiden kyky käsitellä Ukrainan kriisiä sosiaalisessa mediassa on karmeaa. Länsimieliset eivät ymmärrä itäukrainalaisten alkuperäisiä pelkoja ja epäluottamusta läntisiä oligarkkeja ja klaaneja sekä väkivaltaisia oikeistoryhmittymiä kohtaan. Toiset taas kokevat pyhäksi velvollisuudekseen valehdella jonkin hämärän ylevämmän aatteellisen tarkoitusperän vuoksi ja takertua lähteissään Pravdan, RT:n ja Itar-Tassin sotakäyttöön valjastettuun mikstuuriin.

Itäukrainalaisten peloista voi lukea valaisevan mielipidetekstin (Turun Sanomat) tästä. Tekstissä jotkin temporaaliset syy- ja seuraussuhteet menevät sekaisin ja väitetään, ettei hallitus neuvottele protestiliikkeen kanssa, mutta kirjoitus auttaa pääsemään sisälle itäukrainalaisten tunteeseen, jota ei koskaan saa mitätöidä.

Samalla kirjoitus herättää epäluuloja, koska pelkkä tunne ei vielä koskaan ole muuttanut kuuta juustoksi. Miksi kirjoittaja ei halua kosketella sitä, onko Venäjä käyttänyt voimapolitiikassaan hyväkseen itäukrainalaisia, käyttänyt etnisyyttä sotilaalliseen operaatioon? Koskettavaksi tarkoitettu mielipidekirjoitus pyrkii häivyttämään Venäjän jonnekin taka-alalle tai epämääräiseen tulevaisuuteen mietittäväksi. Kirjoittajan mielestä hybridisota kuitenkin pitää unohtaa omaksi kategoriakseen, jotta voidaan keskittyä "siviilien kansanmurhan tuomitsemiseen".

Yritetään jättää poliittiset toimijat. Leikitään Sokratesta ja asetetaan pelkät Ukrainan sisäiset sotapelurit, nappulat, pöytään. Katsotaan näitä pelureita siinä ja nähdään pelkistetysti koko homma. Jätetään riitely poliittisesta työnantajasta. Todetaan yksinkertaisesti pelurin palkan maksaja. Katsotaan, ketä laudalla on.

Sodan palkansaajat ja liksan maksajat

Osa 1, separatistit

Itä-Ukrainan sotilaallisia operaatioita johtaa entinen Venäjän sotilastiedustelun (GRU)  eversti Igor Girkin (Strelkov), joka oli Krimin "itsepuolustusjoukoissa". Donetskin alueen itse itsensä valinnut pääministeri on ”poliittinen teknikko” Aleksandr Borodai.

Igor Girkin työskenteli GRU:n aktiivipalvelun jälkeen turvapäällikkönä Konstantin Malofejevin Marshall-Kapital-yhtiössä. Ukrainan ja lännen vastaista mediasotaa pitkään pyörittänyt ja sittemmin Donetskin alueen itse itsensä valinneena pääministerinä toimiva Aleksandr Borodai taas on Malofejevin PR-päällikkö.

Malofejev oli 2012 alussa kiipelissä. VTB-pankki peri Malofejevilta oikeudessa hoitamatta jäänyttä 225 miljoonan dollarin lainaa Malofejevin Rusagroprom-yhtiölle. Yllättäen pankki sopi jutun Malofejevin kanssa vaikka oli voittamassa, mikä hämmästytti talousmaailmaa.

Vielä puolitoista vuotta sitten maksukyvytön oligarkki sai VTB-pankin jättämään sekä vaateet että vielä kykenee maksamaan turvallisuuspäällikkönsä ja PR-päällikkönsä seikkailuja Itä-Ukrainassa.

VTB-pankki on Venäjän toiseksi suurin pankki, ja 75,5% sen omistuksesta kuuluu valtiolle.

Malofejev osaa toimia itsenäisesti. Bisnesmiehenä Malofejev on Putinin "Soros", kuten Bloomberg arvioi. Malofejevilla on tiukat siteet ortodoksikirkkoon, ja hän isännöi toukokuussa 2014 Wienissä Euroopan nationalistien kokousta. Girkinin ja Borodain työnantaja on äärikansallismielinen ja hänellä on vahvat siteet Euroopan äärioikeistoon.

Malofejev maksaa palkan kapinallisliikkeen johtajille.


Osa 2, Ukrainan hallinto

Tällä puolella näkyy selkeä aikajana ja eri toimijat alkaen kansalaisista. Ensimmäisten viikkojen jälkeen palkkaa alkoivat maksaa itsenäisyyden puolelle asettuneet oligarkit.

Kansalaisjärjestöt (Maidan) pelastivat Ukrainan itsenäisyyden, ainakin toistaiseksi. Läpikorruptoituneen Ukrainan vastarinta jopa yllätti sotilaalliset asiantuntijat. Ukrainan väliaikaishallinto eli, kuten kapinalliset sanovat, Kiovan natsigaardi ei palkkaa kyennyt maksamaan, sillä valittu presidentti Janukovits oli tyhjentänyt valtion kassan liki kokonaan. Sotilaat valittivat, että vaikka mediassa kerrotaan palkkojen maksetun, ne olivat ilmeisesti jääneet välille ja "pudonneet kuormasta".

Foreign Policyn mukaan Ukraina ei Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ole rakentanut kunnollista sotajoukkoa. Kun karaistuneet tsetseenit tulivat huhtikuussa, siviilien piti ottaa maanpuolustus harteilleen.

Kun ensimmäiset laukaukset ammuttiin, Ukrainan asevoimat olivat pahassa jamassa. Laajalle levinnyt korruptio ja kaoottinen byrokratia oli vammauttanut asevoimat. Harvat aseet olivat toimivassa kunnossa.Yksityinen yritys oli vuokrannut kaksikymmentäviisi sotilashelikopteria Ukrainan puolustusministeriöltä, joka vuokrasi ne ansaitakseen rahaa. Se jätti vain 10 sotilaallisiin tarpeisiin. Maan johtajat eivät olleet ajatelleet joutuvansa käyttämään armeijaansa muualla kuin useissa YK: n rauhanturvaoperaatioissa ja kriisinhallinnassa.

Näytti siltä, että korruptio esti saamasta edes välttämättömintä. Kun armeija vaati suojaliivejä, hallitus vastasi käynnistämällä kolmen kuukauden tarjouskilpailun.

Kansalaiset suuttuivat. Liki yhdessä yössä perustettiin ryhmiä, jotka keräsivät rahaa ja alettiin perustaa omia joukkoja. Sosiaalisen median kautta syntyi ryhmiä nimiä kuten "Help Army" ja "SOS Army", jotka alkoivat ottaa vastuuta hallinnoinnista ja varusteiden toimittamisesta asevoimille käyttäen PayPalin ja WebMoneyn apua.

Ukrainalaistaustaiset siirtotyöläiset Saksasta hankkivat Saksan armeijan ylijäämävormuja ja liivejä. Papit rahaa, vangit tekivät piikkilankaa. SOS Army -liike keräsi ja osti osia ja kunnosti vanhoja panssarivaunuja.

Alussa aktivistit ajoivat siviiliautoilla tarvikkeita itään, jossa palveli jo vapaaehtoisia ja yritti saada tuntumaa kaoottiseen tilanteeseen. Vapaaehtoisia oli oikeistolaisista ryhmistä mutta ylivoimaisesti suurin osa täysin tavallisia ihmisiä. "Oli hetkiä, jolloin taistelijoillamme ei ollut lainkaan ruokaa tai vettä", sanoo eräs koordinaattori. "Teltat ja makuupussit puuttuvat vieläkin."

Kaikki tämä on vastoin byrokratiaa. Upseerit eivät voi pyytää varusteita siviileiltä, mutta armeija ja Ukrainan hallinto on täysin kyvytön ratkaisemaan nämä ongelmat. Vapaaehtoiset tallentavat kaikki kuitit ja laskut sekä tiedottavat armeijalle jokaisen toimitetun artikkelin / yksikön ja pitävät sen ajan tasalla puuutteista.

Vastarintaa maksettiin siis keräysvaroin.

Mutta joillakin oli rahaa maksaa liksa ajallaan.

Arto Luukkasen mukaan Kiovan väliaikaishallinto totteli Saksan Angela Merkelin ja Frank-Walter Steinmeierin kieltoja sotilaallisen voiman käytöstä kapinallisliikkeen alkuvaiheissa. EU pelkäsi, ellei sitten Merkelillä ole jotain kummallisia yhteyksiä. Alueille alkoi sukeutua Girkinille vastavoima myös paikallisista pohatoista.

Ensimmäisenä nousi esiin Rinat Akhmetov. Kaivoskuningas organisoi omasta Metinvest-nimisestä teräskompleksista erityisiä työläisjoukkoja valvomaan rauhaa ja avaamaan liikennettä. Akhmetovilla on palveluksessaan Donetskissa 300 000 työläistä.

Akhmetovin kaveri? Hän on Ihor Kolomoisky. Oligarkki, jonka Kiovan hallinto nimitti Dnepropetrovskin oblastin johtajaksi. Ukrainalais-israelilainen liikemies perusti aikoinaan omat turvallisuusjoukkonsa turvaamaan omistamansa Privat-ryhmän toimintaa.

Pankin turvallisuusjoukot muuttuivat Ukrainan itsenäisyyden puolustajiksi.

Kolomoisky kutsui Putinia ”skitsofreeniseksi pätkäksi, joka on täysin todellisuuden ulkopuolella”. Putin on nimittänyt Kolomoiskya ”ainutlaatuiseksi roistoksi”.

Jälkikirjoitus

Lupasin alussa, etten puhu valtiollisista toimijoista. Päätelkää itse. Pieni vihje kuitenkin: Kun lopettelen katsaustani, Ukrainan joukot ovat jo Luhanskia ottamassa. Samalla venäläiset rakensivat sillan rajajoen yli ja siirsivät 20 taisteluvaunua ja 24 kuorma-autoa ja lisää vapaaehtoisia. Ne lähtivät juuri kohti Luhanskia.

Ja jotta keskitiellä olisimme, mistäpä Donbassin pataljoonan pojat saivat viimeistä huutoa olevan huipputeknologisen tiedustelulennokin, jolla selvittää kapinallisten asemat ilman tappiota?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti