lauantai 8. maaliskuuta 2014

Maskirovka operaation alussa


Kertomus Prahan (1968) ja Georgian (2008) maskirovkasta ja vihje Krimiltä (2014).

Olen Ukrainan kriisin aikana kertonut tuttavilleni kaappaushyökkäyksen alkuvaiheesta. Ulkopoliittisen instituutin tai Aleksanteri-instituutin tutkijat ovat enemmän viitanneet siihen, mitä esimerkiksi Venäjän ulkoministeri sanoo, kuin uskoneet silmiään. Kerroin, että valtiollisen tiedottamisen ristiriita todellisten tekojen kanssa on osa sotaa. Pitäisihän suomalaisten muistaa Kuusisen Terijoen hallitus 1939.

Venäläiset ovat tehneet harhauttamisesta taiteen. Maskirovkaa käytti Neuvostoliitto ja sitä käyttää Venäjä. En ole propagandisti: Yhdysvalloilla on ihan samat elkeet, jos tarvitaan. Rajaan tarkastelun Venäjään, sillä sen liikehdintä koskee meitä aina.

Meidän on psyykkisesti vaikea käsittää, miten kylmä, raaka ja monivaiheinen sotilasoperaatio voi olla. Ennen kaikkea se on huolellisesti suunniteltu. Tästä Krimillä on kysymys. Kirjoittaessani näitä sanoja luen lehdistä, miten toivotaan neuvottelujen jotenkin tuovan Krimin takaisin Ukrainalle. Itse en usko siihen asiaan lainkaan.

Viime aikoina suomalaiset ovat maailmankuvasta riippumatta ymmärtäneet, että emme asu lintukodossa. Itämeren tasapaino on hauraampi kuin luulemme. Kiinnostuneille kerron aluksi lyhyesti Prahan syksystä 1968 ja Georgian sodasta 2008 tehtyjä havaintoja. Sen jälkeen on helpompi seurata Krimiä ja ennen kaikkea varautua koko kansakunnan henkiseen painostukseen.

Niin, keitä ovat Krimin ”tuntemattomat miehet”, jotka ottavat parlamentin haltuun? Mitä ovat joukot, jotka suojaavat kohteet ja päästävät kokoukseen vain oikeat henkilöt päättämään haltuunotetun alueen tulevaisuudesta? Keitä ovat adidasverkkareihin, mustaan nahkatakkiin ja juoksukenkiin pukeutuneet pahikset, jotka ilmestyvät Ladoilla aina sopivasti paikalle, milloin hakkaamaan mielenosoittajia tai uhkailemaan toimittajia. Mikä heidän tehtävänsä on, kun alue on liitetty uudelle isännälle?

Nyt maskirovkaa opiskelemaan.

Prahan syksy

Tšekkoslovakian miehitys 1968 (myös Afganistanin miehitys jouluna 1979) paljastivat muutamia asioita, joista saa hyvää oppia siihen, mitä meilläkin olisi edessä – jos.

Miehityspäiväksi on useissa lähteissä kirjoitettu 21.8. 1968.  Mutta kaikki oli ohi jo edellisenä iltana, muutamassa tunnissa. Kaduilla mönkivät panssarit olivat vain rekvisiittaa ja voimannäyttöä. 20.8. 1968 Neuvostoliiton oznaz- ja spetsnaz-joukot toimivat ensi kertaa Euroopassa. Erikoisjoukkojen sotilaita oli soluttautunut maahan jo elokuun alussa. Suurin iskuryhmä lennätettiin turisteina Tšekkoslovakiaan juuri ennen maahantunkeutumista, ja ne toimivat maahanlaskujoukkojen tukena varmistaen Prahan lentokentän. Lentokentällä ”turistit” vetivät automaattiaseet esiin ja ottivat kentän haltuun.

Pääsihteeri Dubcek ja osa lähintä johtoa pidätettiin ja siirrettiin lentoteitse Moskovaan. Dubcek ei ehtinyt sanoa mitään, mutta uusi KGB:n asettama johto (Novotny) istui yöllä koolle ja sitten "tuomitsi miehityksen" mutta määräsi ja kehotti luopumaan kaikesta aktiivisesta vastarinnasta. Viesti oli mietitty psykologisesti - se myötäili kansan raivoa mutta kanavoi vastatoimet passiiviseksi pottuiluksi. Kaikki tämä kuului maskirovkaan.

Eliittisotilaita saapui kuljetuskoneilla lisää, ja ilmassa risteili MIG-hävittäjiä. Maahanlaskujoukoilla oli jo asepuvut. Läheisellä Pardubicen kentällä neuvostojoukot joutuivat kyhäämään kokoon omat lennonjohtotorninsa, koska paikalliset upseerit eivät suostuneet kaitsemaan neuvostokoneita enää laskeutumaan kiitoradalle huomattuaan mitä tapahtui. Yleinen vastarintaperiaate oli seuraava: "Jos neukut haluavat jotakin, tehkööt sen ihan itse!"

Tankit liikkuivat iltayöllä ja olivat kohteissaan aamuyöstä ja aamulla 21.8. Miten kaikki niin nopeasti kävi? Otetaan pala palalta ja katsotaan, mitä tapahtui keväällä.

Prahan kevät

Opiskelijat nauroivat ja uskoivat vapautumiseen ja ihmiskasvoiseen sosialismiin. Mutta pinnan alla tapahtui.

Erikoisoperaatio alkoi huhtikuussa 1968. Prahaan akkredioitiin erikoisagentti Surzhaninov kahden operaattorin kanssa, sitten kaksi sotilasta lisää. Molemmilla oli toimittajan identiteetti.

Ensimmäisessä vaiheessa lähetettiin väkeä turistin, liikemiehen ja länsimaisten opiskelijoiden identiteeteillä. He pyrkivät ottamaan kontaktin mahdollisen vastarinnan voimiin.

Toisessa operaatiossa luotiin todisteita kapinasta. Rakennettiin asekätköjä ja tehtiin lentolehtisiä, joissa vedottiin hallituksen kaatamiseen. KGB:llä oli suunnitelma murhata venäläisiä naisia, joilla oli paikalliset puolisot. Tästä olisi syytetty vastavallankumouksellisia. Siihen ei kuitenkaan tarvinnut mennä.

Disinformaatiota levitettiin Pravdassa. Mainittiin CIA:n olevan vastavallankumouksellisten voimien operaatioiden johdossa. Suunnitelma ikään kuin vuoti toimittajille, mutta se oli alusta loppuun KGB:n kynästä.
Neuvostoliitolla ei ollut vakinaisia joukkoja paikalla. Aeroflotin ilmakuljetuskapasiteetilla laskettiin voitavan tuoda 30 000 sotilasta heti, jos vain lentokentät saataisiin kaapattua. Maajoukkojen keskittäminen naamioitiin harjoituksiksi. Näitä jatkettiin läpi kesän invaasioon asti.

Tsekkoslovakian oman armeijan harjoitus määrättiin miehityspäiville. Varsovan liitto kykeni näin ohjaamaan maan oman armeijan iskukyvyn pois kriittisistä paikoista, sopiville alueille. Kolme maahanlaskudivisioonaa sai tehtävän ensi portaaseen. Laskuvarjopudotuksia ei tarvittu. Kentät saatiin haltuun ja niille laskeuduttiin suoraan.

Maahanlaskujoukkojen vuoro

Ensimmäisenä oltiin Ruzynen kentällä 20.8. klo 20:30. Ensimmäinen kuljetuskone jäi kiitotien sivuun reserviin siltä varalta, ettei ensi osasto saisi lennonjohtotornia haltuun. Siellä oli valmiina varalennonjohto. Mutta toisella koneella tulleet spetsnazit saivat nopeasti kentän haltuun. Sitten suljettiin kentän liikenne ja tuotiin pitkin iltaa Migien suojaamana joukkoja ja johto-osia paikalle. Laskuvarjokomppania otti kentän ympäristön haltuunsa vartissa. Aamukuuteen mennessä kentälle oli tuotu yksi rykmentti, panssarintorjunta-, pioneeri ja viestipataljoona. Ilmasillanpäästä lähti koko ajan väkeä tehtäviin avainpaikoille.

Radio oli harhauttamisen väline. Kun kentälle oli tultu, radiotalo vallattiin pian sen jälkeen. Radiolähetys katkesi seitsemän minuuttia siitä, kun joukot pääsivät radiotaloon sisään (21.8. klo 03.37). Kun lähetys alkoi uudestaan 04.45, siellä kehotettiin luopumaan kaikesta vastarinnasta ja noudattamaan "laillisen" hallituksen (Novotny) ohjeita. Dubcek oli jo paketoitu ja matkalla Moskovaan. Radiossa annettiin kaikenlaista harhauttavaa ja vastarintaa estävää tietoa.

Puolustusministeri saatiin uhkailemalla määräämään asevoimat pysymään kasarmeilla. Samoin presidentti ja ylipäällikkö saatiin vetoamaan kansaan siten kuin miehittäjä halusi. Nopeus ja yllätys riitti takaamaan pääpostin, radiotalon, presidentin palatsin haltuunottoon ja hallituksen pidättämiseen. Dubcekia yrittivät aseettomat siviilit suojella ja estää erikoisjoukkojen poispääsyn, mutta kaksi heistä ammuttiin. Myös radiotalolla siviilit olivat viivyttäneet laskuvarjojoukkoja siirtämällä kaksi palavaa bussia oville. Ne työnnettiin vaunuilla syrjään.

Spetsnaz Afganistanissa

Vuonna 1979 Afganistanin armeijan korkea päällystö oli kutsuttu "Afganistanin ja Neuvostoliiton ystävyyden" vuoksi järjestetylle vastaanotolle. Heidät lukittiin juhlasaliin ja tapettiin. Spetsnazin päätehtävänä oli tappaa presidentti Hafisullah Amin. Joukot hyökkäsivät Daulaman Palaceen kahdelta puolelta pukeutuneina Afganistanin armeijan univormuihin. He tappoivat presidentin, henkivartijat sekä koko perheen. Ketään ei jätetty kertomaan.

Suomen Yleisradio ei vuonna 1979 ollut enää Lieko Zachalovan kaltainen. Reijo Nikkilä päinvastoin yritti valehdella, että Afganistanin miehitystä ei ollut käynnissä - vaikka oli Kabulissa ja nuljut ajoivat selän takana. Osui nimittäin kameraan vahingossa vaunuja.

Tyypillinen etukäteen kohdemaahan toimitettu Spetsnaz-solu oli kylmän sodan aikana: kaksi upseeria, viesti/elektroniikkamies, lääkintämies, kaksi sabotaasi + neljä tiedusteluasiantuntijaa. Monet neuvostoliittolaiset urheilijat oli sijoitettu yksikköön, ja heillä oli piilotehtävä ulkomailla, mikäli he sijoittuivat sinne esim. valmentamaan.

Tänään joukot ovat ehkä 20 000:n - 30 000:n vahvuiset. Mukana on myös naisia (joskus on helpompi asemoitua pariskuntana). Osa on taistelujoukkoja ja osa on tiedustelijoita/ sabotöörejä.

Georgian maskirovka

Georgian sekä Venäjän, Etelä-Ossetian ja Abhasian koalition välinen konflikti alkoi 7. ja 8. päivän välisenä yönä elokuussa 2008 ja kesti noin viisi päivää. Kiristyvä tilanne johti koviin taisteluihin Tskhinvalin kaupungissa ja sen ympärillä Etelä-Ossetiassa. Taistelut jatkuivat ympäri maata useissa paikoissa ja aiheuttivat tuhoa. Ihmismenetykset olivat huomattavia - siviileille. Taisteluiden loputtua Georgia sanoi menettäneensä 170 sotilasta, 14 poliisia ja 228 siviiliä. Haavoittuneita oli 1747. Venäjän mukaan heiltä kuoli 67 varusmiestä, ja lisäksi 283 ihmistä haavoittui. Etelä-Ossetiasta kuoli 365 ihmistä, joissa oli mukana varusmiehiä ja siviilejä. Yhteensä 850 ihmistä kuoli ja vielä enemmän haavoittui tai katosi. Lisäksi 100 000 siviiliä joutui pakenemaan kodeistaan.

Väestö oli helppo karkottaa pois jaloista. Eteläosseetit alkoivat ryöstää ja tuhota sekä pahoinpidellä, raiskauksia, panttivangiksi ottoa ja sattumanvaraisia pahoinpitelyitä oli runsaasti. Näin saatiin 135 000 ihmistä pakenemaan kodeistaan.

Kaiken lisäksi Georgia antoi valmistautuneelle Venäjälle syyn ja itse asiassa aloitti hyökkäystoimet. Ei tarvittu Mainilan laukauksia! Georgian voimankäyttö Etelä-Ossetiassa, esimerkiksi Tskhinvalin pommitus 7. ja 8. päivän välisenä yönä ei ollut kansainvälisen oikeuden mukaista, eikä myöskään Georgian voimankäyttö venäläisiä rauhanturvaajia vastaan. Näin on todettu EU:n tutkimuksessa. Mutta EU ei tiennyt tai halunnut tietää, keitä nämä ”rauhanturvaajat” olivat. Venäjä onnistui täydellisesti, ja se antoi Putinille varmasti itsevarmuutta. Yhdysvaltain sotkeentuminen asiaan oli pieni varjo.

Kun sotatoimet lopetettiin "virallisesti" niin venäläiset eivät suinkaan pysähtyneet. Panssarit jatkoivat edelleen kohti Tbilisiä ilman vastarintaa. Ilmeisesti Georgian yksiköt olivat ryhmittyneet puolustamaan pääkaupunkia. Vasta Bushin nopea päätös aloittaa humanitaarinen apu pääkaupunkiin lopetti tankkien etenemisen. Humanitaarinen apu jonka toteutti Yhdysvaltojen ilmavoimat. Silloin eteneminen lopui.

Mary Kaldor on tutkinut Venäjän uusia sotia:

"Uudet sodat liittyvät myös identiteettipolitiikkaan, joka tarkoittaa vaatimusta vallasta identiteetin, kuten kansallisuuden, heimon, uskonnon tai kielen perusteella. Ne perustuvat nostalgisiin näkemyksiin menneisyydestä. Identiteettipolitiikka liittyy globalisaatioon niin, että se on samaan aikaan paikallista ja globaalia helpon tiedonvälityksen ja matkustamisen ansiosta ja saanut aikaan esimerkiksi diasporayhteisöjen kasvamisen. Politiikkaa auttavat myös uudet sähköiset tiedotusvälineet. Toinen uusien sotien piirre identiteettipolitiikan lisäksi on sodankäynnin keinojen muutos, jossa erityyppiset taistelijat hyökkäävät siviileihin. Kolmas piirre on globaali sotatalous, jossa maailmansotien keskitetyn talouden sijaan talousrakenne on hajanainen, vain pieni osa osallistuu siihen, ja työttömiä on paljon."

Konfliktin uuden sodan piirteitä olivat identiteettipolitiikkaan liittyvät etniset ristiriidat, siviileille tehty etninen puhdistus ja epämääräiset taistelujoukot. Identiteettipolitiikan mukaisesti separatistialueet haluttiin tyhjentää etnisistä georgialaisista, eli koalitio vaati valtaa etnisyyden perusteella. Kansalaisuutta käytettiin myös hyväksi ennen konfliktia, jolloin alueiden asukkaille jaettiin kansainvälisen lain vastaisesti venäläisiä passeja. Toinen uusien sotien piirre on sodankäynnin keinojen muutos, jossa erityyppiset taistelijat hyökkäävät siviileihin. Enää ei käytetä pelkkiä siviilikohteiden pommituksia. Siviilit eivät pakene pommittajia vaan raiskaajia ja mielivaltaisen tuntuista mutta täysin harkittua siviilejä kohtaan suunnattua väkivaltaa. Venäjä sai suurimman osan tavoitteistaan läpi ja mitättömin tappioin. Georgian sotilaallinen panos oli luokaton. Sotilaat ikään kuin katsoivat peliä sivusta kakkendaali housuissa, jos proosallisesti haluaa asian tiivistää.

Pitkä suunnittelu

Kun Vladimir Putin nousi Venäjän pääministeriksi, hän vaati Georgian ilmatilaa käyttöönsä, jotta voisi kontrolloida Tshetshenian Georgian puoleista rajaa toisessa Tshetshenian sodassa. Kun Georgia kieltäytyi, Venäjä hyökkäsi sanallisesti ja myöhemmin fyysisesti. Maiden välillä oli myös sanaharkkaa Pankisin laakson jihadi-taistelijoista, joita oli sekoittunut 12 000 tshetsheenipakolaisen joukkoon. Venäjä syytti Georgiaa. Vuoden 2001 Yhdysvaltoihin kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen Moskova väitti, että laakso on maailman vaarallisimpien terrorismin keskusten joukossa, mikä herätti Yhdysvaltojen huomion.

Moskovassa Georgian kiinnostus länteen nähtiin nollasummapelinä, jossa Venäjän vaikutusvalta ja kontrolli vähenevät. Saakashvilin ja Putinin tapaamiset olivat sähköisiä, vihaa hitusella kunnioitusta. Molemmat olivat johtajia, jotka yrittivät uudistaa yhteiskuntiaan, mutta eri suuntiin. Suhteet Venäjään huononivat jatkuvasti. Vuoden 2006 tammikuussa Georgiaan tuleva kaasuputki ja sähkölinja räjäytettiin Venäjän puolelta rajaa, keväällä Venäjä asetti maan taloussaartoon, syyskuussa venäläisupseereita pidätettiin vakoilusta, seuraavaksi Venäjä asetti maalle täyden kauppasaarron sisältäen liikenteen ja postin, ja Venäjällä elävien etnisten georgialaisten asemaa huononnettiin. 

Vuonna 2007 Venäjä pommitti kahdesti Georgian aluetta, maaliskuussa virallisia rakennuksia Kodorin rotkossa pommitettiin ja elokuussa lähellä Etelä-Ossetiaa pudotettiin ohjus.Yhdysvallat halusi lähettää joukkojaan Georgiaan, ja kun öljyikkunan länteen avannut öljyputki Azerbaidzanin Bakusta Georgian Tbilisiin ja Turkin kautta Välimerelle (BTC-öljyputki) nousi ajankohtaiseksi ja otettiin käyttöön vuonna 2005, Georgian painoarvo lisääntyi entisestään. Amerikkalaiset sotilasasiantuntijat avustivat armeijaa ja aloittivat koulutuksen.

Putin ja Medvedev suunnittelivat sotaa 2,5 vuotta. Venäjä halusi lopettaa Georgian suvereniteetin Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa. Se halusi myös poistaa alueilta georgialaisjoukot ja -väestön, estää maan Nato-jäsenyyden ja antaa Ukrainalle viestin, että Nato-jäsenyys voi johtaa invaasioon. Ja muutama sekundäärinen tavoite: Saakashvilin syrjäyttäminen Venäjä-myönteisellä johdolla, separatistialueiden kontrolloiminen laajojen Etelä-Kaukasuksen puolustuspäämäärien vuoksi ja Etelä-Kaukasuksen energiakäytävän eli Baku-Tbilisi-Ceyhanin öljyputken ja Baku-Erzerumin kaasuputken saaminen kontrolliin.

Suurin osa Georgian johtajista oli lähtenyt maasta kesälomien vuoksi. Moskova oli ajoittanut invaasion hyvin, sillä Abhasiaan keskittynyt Georgia oli valmistautumaton toimiin Etelä-Ossetiassa. Korkeassa valmiudessa keväästä asti olleet joukot olivat pudottaneet valmiustasoaan ja sotilaat olivat lähteneet lomalle tai maalle töihin. Asevoimia oli myös Irakissa tai harjoittelemassa sitä varten.

Donald Asmuksen ja Tiina Juujärven mukaan Georgia hyökkäsi, koska rajaa ylittävät venäläisjoukot asettivat tuhannet georgialaiset Etelä-Ossetian kylissä vaaraan. Georgia olisi voinut joko hylätä ja menettää separatistiprovinssit heti tai taistella suurvaltaa vastaan ja yrittää puolustaa omia kansalaisiaan. Separatistialueet olivat Saakashvilin politiikan kulmakivi, joten kyse oli myös hänen uskottavuudestaan. Eurooppa tuomitsi Saakasvilin ja piti häntä syyllisenä sotaan. Venäjää ymmärrettiin.
Sodan kulminaatiopiste oli toisen rintaman avaaminen lännessä, jossa venäläisten tukemat abhaasijoukot valtasivat Kodorin solan ja saivat vastaansa vain vähän georgialaisten toimia.

Mitä näen Krimillä?

Sergei Lavrov sanoi tänään: "Venäjä ei ole Krimillä aktiivinen toimija." Aleksanteri-instituutin Markku Kivinen myötäilee häntä ja Krimillä ollut toimittaja Manninen julistaa Moskovan ääntä.

Minä näen jotain muuta. Krimin parlamenttirakennuksen ottivat haltuunsa siviilipukuiset erikoisjoukot (spetsnaz) Kohteet suojattiin vdv-joukoilla. Istutettiin konttoriin mieleinen päämies. Parlamentti-istunnossa päätettiin liittyä Venäjään. Erimieliset pidettiin aseella kaukana. Seuraavaksi Venäjä hyväksyy Krimin - ja mikäs siinä. Siellähän on kokonainen armeija jo niemimaalla. Maailman suurimmat venäjämieliset "kodinturvajoukot".



Lähteet:

Asmus, Ronald D.: A little war that shook the world: Georgia, Russia, and the future of the
West. Palgrave Macmillan, New York 2010.
Tiina Juujärvi (2013) Uuden sodan piirteet Georgian ja Venäjän koalition vuoden 2008 konfliktissa.
Kaldor, Mary (toim.): Global insecurity: Restructuring the global military sector, volume III. Pinter, Lontoo 2000.
Kaldor, Mary ja Kumar, Radha. ”New forms of conflict” teoksessa Conflicts in Europe: Towards a New Political Approach. Helsinki Citizens' Assembly Publication Series 7. Praha, 1993.
Joni North: Maskirovka jäillä (Maanpuolustuskorkeakoulu 2013)
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92264/SM 758.pdf?sequence=2


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti