sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Verkkovakoilun lähihistoria

Ihmettelen Edward Snowden -kohua. Viidentoista vuoden ajan on tiedetty Echelon-maiden verkkovakoilusta, ja asiaa on ratkottu hallitustasoilla ja EU:ssa. Echelonille on annettu kaikkien länsimaiden hallitusten hyväksyntä a priori.

Echelon-maat (Australia, USA, Kanada, Iso-Britannia ja Uusi-Seelanti) seuraavat paitsi terroristeja, myös kaupallisia yrityksiä. Ne toimivat Neuvostoliiton vakoiluun ja tietojenvaihtoon tarkoitetun UKUSA-sopimuksen pohjalta. Eri maanosat on poolitettu. Suomea ja muita Pohjoismaita vakoilevat Iso-Britannia ja Kanada. Iso-Britannia taas on ulkoistanut Yhdistyneen kuningaskunnan alueen (Englannin, Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin) valvonnan Yhdysvalloille.

Euroopan Komissio otti esiin Echelon-sopimuksen jo 90-luvulla. Silloin asiaa käsiteltiin EU:n hallintoelimissä. Ainakin Reino Paasilinna kuului ECHE-valiokuntaan, jonka piti tutkia tätä asiaa 2000-luvun alussa. EU julkaisikin Echelonia koskevan raportin, jossa se suositteli jäsenmaiden kansalaisia salaamaan viestintänsä. Sama kuin sanoisi läpinäkyvään puetulle, että pistä tissit piiloon.

Salausohjelmistot eivät Echelonia vastaan auta, sillä sotilasteknologialla avataan nykyisin todella suuret salausalgoritmit, ja ainakin Yhdysvaltain markkinoilla toimivat tietoturvayhtiöt joutuivat antamaan salausavaimensa viranomaisille. Muuten niille markkinoille ei yksinkertaisesti menty.

Wassenaarin sopimus

Salausohjelmien viestivalvonta lisättiin niin sanottuun Wassenaarin järjestelyyn joulukuussa 1998 Wienissä. Salausavaimet katsottiin aseisiin verrattaviksi, koska niillä terroristit kykenisivät salaamaan toimintaansa.

Vielä lokakuussa 1998 hallituksen iltakoulu oli hyväksynyt liikenneministeriön ehdotuksen salauspolitiikasta, jonka mukaan suomalaisten tietoturvayritysten salaustuotteiden kaupan tulee olla vapaata.Tavallaan kaupasta tulikin vapaata - kunhan Echelon maat saivat katseluoikeuden.

Ennen Wassenaarin sopimusta suomalainen nimittäin saattoi mennä Yhdysvaltoihin tietokoneessaan yli 56-bittinen salausavain, mutta takaisin rajan yli hän ei konetta saanut tuoda. Wassenaarin järjestelyä mainostettiin siis paradoksaalisesti vapauttamisena, koska sen myötä salaustuotteiden näkyvästä kontrolloinnista voitiin luopua. Kontrolli siirtyi pinnan alle.

Wassenaarin sopimuksesta Suomen puolesta neuvotellut kauppa- ja teollisuusministeriö vastusti aluksi salaustuotteiden vientirajoituksia Ole Norrbackin johdolla, kunnes ulkoministeriön ulkopoliittinen osasto puuttui asiaan. Kyseessä oli Paavo Lipposen sateenkaarihallitus (SDP, Kok, RKP, Vasemmistoliitto, Vihreä liitto), jonka ulkoministerinä oli tuolloin Tarja Halonen.

Lipposen hallitus muistetaan Sonerasta

Tällä hallituksella oli kyseisenä ajankohtana kehittymässä valtio-omisteisessa teleyhtiössä skandaali, johon myöhemmin liittyi epäilyjä teletunnistetietojen väärinkäytöstä (Sonera). Johannes Koskinen, Jarmo Leppiniemi ja Suomen Attac vaativat Soneraan erityistilintarkastusta, mutta Lipponen esti sen. Tämä skandaali on kuitenkin vain sivupolku.

Urkinnan ja hakkeroinnin ero?

Yhdysvaltain presidentin mukaan Yhdysvaltain urkinta ja Kiinan suorittama hakkerointi eroavat. Tavallaan näin onkin: länsimaissa Yhdysvalloille on annettu hallitustasojen valtakirja osaksi kauppapoliittisista, osaksi turvallisuuspoliittisista syistä. Kiinalle Eurooppa ei ole antautunut, vielä. Vain se ero on.

Yhdysvaltain reagointi

Yhdysvaltain reagointi julkisuudenkipeitä tai idealistisia yksilöitä, kuten Julian Assange tai Edward Snowden, kohtaan on osoitus totalitarismin psykologian aukottomasta jatkumosta. Neuvostoliitossa kaikki tiesivät, missä mennään, mutta ne tuomittiin, jotka sanoivat sen ääneen. Kenellekään ei ole epäselvää, mitä Irakissa tapahtui, mutta Assange on paha. Kaikki ovat tienneet - tai ainakin olisi pitänyt tietää - verkkovakoilusta, mutta Snowden on paha.

Venäjällä Anna Politkovskaja oli valtiovallan vihan kohde. Jotenkin pidän rohkeista Novaja Gazetan toimittajista enemmän kuin huomionhakuisista snowdeneista, jotka eivät paljasta mitään uutta mutta antavat kasvot itsestäänselvyydelle ja ärsyttävät Yhdysvaltain sotaa - jatkuvaa, uuvuttavaa ja loputonta sotaa - käyvää hallintoa.

"Sota on itsessänsä jo niin järjetön asia, ettei sitä tarvitse tehdä enää sen järjettömämmäksi kaikenlaisilla kohteliaisuussäännöillä." - Lahtinen 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti